Luin äskettäin brittiläisen teatteriohjaajan Sir Peter Hallin muistelmista elokuvaohjaaja August-Renoirin-poika Jean Renoirin vierailusta Shakespearen kaupungissa Stratfordissa.  Renoir Jr sanoi, ettei käy teatterissa, ei jaksa, ei kiinnosta. Tämä brittiohjaaja sai kuitenkin houkuteltua Jeanin vilkaisemaan As You Like It- esitystä. Ranskalainen ohjaaja meni seisomapaikalle käväisemään, ja sitten kieltäytyi lähtemästä. ”Minun täytyy katsella tuota auringonsädettä.”  Auringonsäde oli Vanessa Redgrave Rosalindina.

Tämä tapahtui v. 1961. Nyt vuonna 2020 sain ihailla Vanessaa elokuvassa ”Filmitähdet eivät kuole Liverpoolissa”  https://areena.yle.fi/1-4672886?seek=2097

Tämä oli kahden minuutin pituinen Oscarin arvoinen suoritus. Nuo Richard II:n säkeet:

“This royal throne of kings, this sceptered isle,

This earth of majesty, this seat of Mars,

This other Eden, demi-paradise, -- [ ]

This blessed plot, this earth, this realm, this England.”

Vanessa Redgrave on yksi niitä oudon ristiriitaisia näyttelijöitä, joiden persoona ja näyttelijä-persoona ovat täysin yhteismitattomat. Kuten Peter Hall sanoo:

”The miracle of the evening was Vanessa. she played Ellida in a most wonderful way. her face appeared naked of make-up, and naked of guile. You could see right through the skin to the emotion, the thoughts, the hopes, the fears underneath. But here’s the paradox. What Vanessa says politically is, to me, insane, and I believe that to her he lies are the truth if they support her ideology. So how can she express such truth, such sincerity, such lack of hypocrisy, in her art? In life, which is true, she is false. In art, which is false, she is true.”

Vanessa Redgrave on omistautunut sosialisti, omalla tavallaan. Viime vuodet hän on taistellut romaaniväestön, pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden puolesta.

Ohjaaja James Ivory on kertonut, ettei Redgrave ollut edes lukenut osaansa ottaessaan vastaan rouva Wilcoxin roolin elokuvassa Talo jalavan varjossa. Hän sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden, ja minusta se on edelleen hänen hienoin roolinsa.  

Ohjaaja Richard Eyre kertoo seuraavaa tarinaa Redgravesta: ”Päivällinen Vanessan ja Natashan ja Liam Neesonin kanssa (tytär ja vävy). Sen jälkeen lupasin viedä Vanessan kotiin, yritimme saada taksia, ei onnistunut, lopuksi päädyimme kävelemään teatterille minun autolleni. Vanessa puhui koko matkan: John Gabriel Borkman-näytelmästä, näyttelemisestä, Sarajevosta (= Jugoslavian hajoaminen), rakkaudesta, avioliitosta – ja kun pääsimme Waterloo Bridgelle, hän otti korkokenkänsä jaloistaan ja käveli paljain jaloin, jatkaen puhetta. Kun pääsimme autolle, puhe jatkui vähän aikaa, sitten hän hiljeni, ja minä aloitin puhumisen. Sitten huomasin, että hän oli nukahtanut: hän lepäsi vasten ikkunaa, kauniina ja nuorena ja huolettomana (60-v). Kun pääsimme Hammersmithiin, herätin hänet ja kysyin neuvoja, että minne ajetaan. Hän sanoi kertovansa sitten kun tullaan kohdalle, mutta nukahti kahteen kertaan ennen kuin löysimme perille. Hän lähti, yhä paljain jaloin, vilkutti kuin teini-ikäinen ja meni sisään. Todennäköisesti hän jatkoi sisällä maailmanparantamista soittamalla kaikkiin maailman kolkkiin, joissa sorretut tarvitsevat apua.”

BBC 3 radion pätkä John Gabriel Borkmanista, jossa Vanessa muistelee Paul Scofieldia.https://www.bbc.co.uk/programmes/p01fy48l

Redgraven piti esiintyä Paul Scofieldin muistotilaisuudessa v. 2009, mutta hän peruutti sen tyttärensä Natashan kuoleman takia.